Open mic -runoilta to 25.4.

Tervetuloa mukaan Open mic -lavarunotilaisuuteen Villiin torstaina 25.4. klo 18–20!
Illan aloittavat Mirja Hovila pienkustantamo Paperiporosta Salosta ja Katja Meriluoto Turusta. Hovila on kääntänyt runoja latviasta ja Meriluoto eestistä.

Juontajana toimii Tom Linkinen Turun Kirjan talosta. Lava on illan aikana avoinna kaikille halukkaille tulla esille omien sanojensa kanssa.

Viisi miestä veneessä - Runoja uudesta Latviasta -kirjan kansiVIISI MIESTÄ VENEESSÄ – MIRJA HOVILA
Tule kuuntelemaan jotain erilaista: runoja Itämeren rannoilta Latviasta. Aivan uusia, sadan vuoden takaisia ja kaikkea siltä väliltä. Runot on julkaissut salolainen pienkustantamo Paperiporo, joka ainoana Suomessa on erikoistunut Latvian kirjallisuuteen. Illan vieras Salosta on suomentaja Mirja Hovila.

.

Muotokuva
Katja Meriluoto

KATJA MERILUOTO

Katja Meriluoto on suomentanut viisi teosta eestin kielestä, Jaan Kaplinskia, Elo Viidingiltä kaksi eri teosta, Mathuraa ja Tõnu Õnnepalua, ja julkaissut oman runokokoelman Mehiläisen paino. Nyt Katja Meriluoto kirjoittaa toista omaa kokoelmaansa.

Runokahvila auki!

Ennen Open mic –tapahtumaa Kirjoitetaan runoja Villissä –tapahtuma klo 16-18. https://prorantakivet.fi/2024/03/1887/

Vapaa pääsy.

Järj. Pro Rantakivet, Kirjan Talo, Salon kulttuuripalvelut ja Sanojen Salo.
Lisätietoja Päivikki Franck suvi.paivikki.franck@gmail.com

Nähdään Villissä!

Kuvanveistäjä Urho Ikosen (1945–2023) muistonäyttely 7.-18.4.

Urho Ikonen opiskeli Ateneumin iltakoulussa 1967 – 70, Suomen Taideakatemian koulussa 1970 – 74 ja Taideteollisessa korkeakoulussa suorittaen taiteilijan pedagogiset opinnot 1992 – 95.

Urho Ikonen asui 1970-luvulta lähtien Salon Kiikalassa ja järjesti siellä Rekijoella kesätaidetapahtumia 1980-luvulla. Hänellä on veistoksia nykytaiteen museon, Valtion museon ja Keravan taidemuseon kokoelmissa sekä kotimaisissa ja ulkomaisissa yksityiskokoelmissa.

https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/urho-ikonen

 

Open mic Villissä torstaina 21.3.

Tervetuloa mukaan Open mic -lavarunotilaisuuteen Kulttuuritalo Villiin torstaina 21.3. klo 18–20!

Illan aloittaa runoilija Heli Santavirta Salosta ja Turustakin on luvassa vieras. Juontajana toimii Tom Linkinen Turun Kirjan talosta. Lava on illan aikana avoinna kaikille halukkaille tulla esille omien sanojensa kanssa.

Runokahvila auki!

Kulttuuritalo Villi, Vähäsillankatu 9, 24100 Salo

Vapaa pääsy.

Järj. Pro Rantakivet, Kirjan Talo, Salon kulttuuripalvelut ja Sanojen Salo.

Nähdään Villissä!

Kirjoitetaan runoja Villissä

Torstaina 21.3. ja torstaina 25.4. klo 16–18

Tervetuloa kaikille avoimeen runon kirjoittamisen piiriin!

Tule kokeilemaan runon kirjoittamista vapaassa ilmapiirissä. Saat inspiroitua ohjatuilla ja helpoilla kirjoitusharjoituksilla oman runosi äärelle.

Löydetään itselle sopivia runosanoja, annetaan runoudelle ajatustilaaja keskitytään omaan kirjoittamiseen. Saadaan aikaan valmiita, pieniä runoja itselle talteen.

Halutessasi voit jäädä esittämään uusia runojasi illan OpenMic- iltaan.

Mukaan voit tulla ilman runonkirjoituskokemusta. Omien runojen jakaminen on vapaaehtoista. Villissä on tarjolla paperia ja kyniä, mutta ota halutessasi mukaan oma muistikirja ja kynä. Kirjoituspiiri on pääsymaksuton.

Ohjaamisesta huolehtivat

  • 21.3. sanataideohjaaja Satu Pasio
  • 25.4. sanataideohjaaja Sari Reiman

Kulttuuritalo Villi, Vähäsillankatu 9, 24100 Salo

Lisätietoja: Satu Pasio, puh. 050-598 4867

Tapahtuman järjestävät Kirjan talo ja Pro Rantakivet ry

Tervetuloa!

https://kirjantalo.org/

Villiä menoa 10 vuotta – TalviRieha su 3.3.2024

Villiä menoa 10 vuotta- syytä juhlaan!

Helmikuussa 2014 pop up -tapahtuman yhteydessä Pro Rantakivet käynnisti kansalaisadressikeräyksen Salon kaupungin vanhan ruokalarakennuksen säilyttämiseksi ja saamiseksi kulttuurikäyttöön. Adressikeräys tuotti tulosta ja päättyi onnellisesti. Lokakuussa 2014 purettiin rakennuksen purkupäätös ja vuokrasopimus Salon kaupungin kanssa allekirjoitettiin kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

Villi TalviRieha su 3.3. 2024 klo 11-15

Kulttuuritalo Villi sekä pihapiiri
Vähäsillankatu 9, 24100 Salo
Vapaa pääsy!

Mitä voit odottaa:

Villissä

Seitsemän sortin pop- up kahvila avoinna klo 11- 15
– runoja seitsemällä sortilla maustettuna
Myynnissä käsitöitä: pipoja, kaulahuiveja, käsineitä
Pop- up näyttelyssä Anastasia Korpelaisen akryyli- ja öljyväritöitä/Salon Taiteilijaseura

Pihapiirissä klo 12- 14

Kuran riemut
koko perheen Villien
synttärikakkujen leipomo

Sanataidetyöpaja ulkona ja sisällä
– kurakakkureseptejä
– sanailutaulu

Roskisnalle ulkona ja sisällä
– lausuu runoja ja juttelee kierrätyksestä

Ulkona Grilli kuumana

Tapahtuma osa Salon Lastenkulttuurin maaliskuu -teemakuukautta

Järjestää:

Pro Rantakivet ry/ Kulttuuritalo Villi
Galleria Villi pentu/ Aurinkoinen tulevaisuus
Seitsemän sortin pop- up kahvila

Lisätietoja: Päivikki Franck, suvi.paivikki.franck@gmail.com, 050 531 5283

Open mic Villissä torstaina 15.2.

Helmikuun Open mic Kulttuuritalo Villissä!

Tervetuloa mukaan Open mic -lavarunotilaisuuteen Kulttuuritalo Villiin torstaina 15.2. klo 18–20!
Illan aloittavat runoilijat Puro Maaniitty Turusta ja Päivikki Franck Salosta!

Juontajana toimii Emma Leppo!
Lava on illan aikana avoinna ihan kaikille halukkaille tulla esille omien sanojensa kanssa.

Runokahvila auki!
Vapaa pääsy.
Järj. Pro Rantakivet, Kirjan Talo, Salon kulttuuripalvelut ja Sanojen Salo.

Seuraavat Open mic –illat 21.3. ja 25.4. Silloin juontajana toimii Tom Linkinen Turun Kirjan talosta

Nähdään Villissä!

Salon TasausKohtuusPajan avoin ilta Villissä: Toivoa juurruttamassa

Kaikille avoin ilta kohtuutalouden ja planetaaristen rajojen merkeissä Kulttuuritalo Villissä maanantaina 11.12. klo 18–20 (Vähäsillankatu 9)

Ohjelmassa Eeva-Stiina Lönnemon uutiset valtakunnallisesta Kohtuus vaarassa -tapahtumasta syyskuussa 2023 Pohjois-Karjalan Kolilla, yhteinen taiteellinen harjoitus “Nyt riitti!”. Keskustelemme myös ajankohtaisista asioista, kuten talouskasvupakosta irtautumisesta (Degrowth) ja ilmastoviisaista ratkaisuista, jotka eivät samalla heikennä luonnon monimuotoisuutta.

Glögitarjoilu. Nyyttäripöydän katamme yhdessä ja luomme näin yhteisöllistä hetkeä!

Lisätietoja:

https://www.tasauskohtuuspaja.net/

Runo ja rock – Turun runoherrat tien päällä

Kulttuuritalo Villissä tarjoillaan sopivasti sekaisin lavarunoutta ja rokkia. Lauantaina 9.12. klo 18 lavalla nähdään turkulainen pitkän linjan runoilija Mika Kivelä. Lisäksi lavalle astuu legendaarinen ug-punkyhtye Vihan Muna, jolla on myös vahvoja kosketuksia turkulaiseen runoskeneen, niin vanhempaan kuin uudempaankin. Runo ja rock -ilta muodostuu kummankin artistin omasta esityksestä, kesto reilu tunti.

Vapaa pääsy, tervetuloa! Vierailun mahdollistaa Varsinais-Suomen Liitto / VARKU-hanke,  yhteistyössä Salon kulttuuripalvelut ja Pro Rantakivet.

Mika Kivelä

Lavalla nähdään turkulainen runoilija Mika Kivelä. Kivelä on julkaissut useita runoteoksia ja kolme romaania. Hän on myös esiintynyt lukuisissa kirjallisuus- ja runoustapahtumissa. Runoilija Kalevi Seilonen valitsi Kivelän runon Hiukset sekaisin julkaistavaksi Nuori Voima-lehden numerossa 2/1991. Runo ilmestyi myös Kivelän esikoiskokoelmassa Revittyjä sivuja vuonna 1996. Vuonna 2006 Kivelä julkaisi 1996–2006 valittujen runojen kokoelman Nyrkit puhuvat ja esiintyi Yle TV1n Runoraati-ohjelmassa. Mika Kivelä hyväksyttiin Suomen Kirjailijaliiton jäseneksi vuonna 2004.

Hänen runojaan on myös käännetty italiaksi suomalaista nykyrunoutta esittelevässä antologiassa Il limite della neve. La nuova poesia finlandese, kääntäjä Antonio Parente (Mimesis Edizioni, 2011). Vuonna 2015 ilmestyneen Kivelän runokokoelman Räkäkännirakkautta (MKK 2015) esipuheen on kirjoittanut Tapani Kinnunen. Räkäkännirakkautta voitti Image-lehden ja Books On Demand Finlandin järjestämän Indie Book Awards 2015 -kilpailun.

Vuonna 2016 ilmestyi Kivelän esikoisromaani Elukkavaunu. Vuonna 2022 ilmestyi romaani Marilynin kiehkura ja hetkellä Mika Kivelä kirjoittaa neljättä romaaniaan, joka ilmestyy vuonna 2024.

Vihan Muna

Vihan Muna on turkulainen vuonna 78 perustettu ug-punkyhtye, jolla on myös vahvoja kosketuksia turkulaiseen runoskeneen, niin vanhempaan kuin uudempaankin.

Yhtye kokoontui uudelleen vuonna 2018 40-vuotisjuhliensa kunniaksi ja on sen jälkeen keikkaillut säännöllisesti ja julkaissut kasetin, 3 ep:tä, läjän sinkkuja ja videoita sekä kolme pitkäsoittoa, joista viimeisin on syyskuussa ilmestynyt Nostalgia on kuollut.

Yhtyeen menneisyydestä löytyy turkurockin historiaa laajalla kattauksella: TV:n Orjat, Liikkuvat Lapset, 500 Kg Lihaa, Trouble Bound Gospel, Nylon 66’ers, Shitheels, Uhrijuhla, Sternosnake…

Kokoonpano on tätä nykyä: Olli Kauniskangas (laulua, kitara ja basso), Hoss Siivonen (kitara ja basso) sekä Pekka Eskelinen (rummut).

Open mic runoilta osana Salon runoviikkoa

Tervetuloa mukaan Open mic -lavarunotilaisuuteen Kulttuuritalo Villiin torstaina 9.11.2023!

Illan aloittavat turkulainen runoilija Hanna Storm ja salosaiset Anne Saarinen ja Asko Lehtonen, juontajana Tom Linkinen.

Hanna Storm on Turussa asuva runoilija ja esiintyjä, joka on tarkastellut taiteessaan ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä ja valintojen tekemistä. Esikoiskokoelmassaan kutsun itseni kylään (Aviador 2018) Storm tarkasteli identiteetin muodostamista, kaupunkitilaa ja nuoruutta. Toisessa kokoelmassaan Kanootin säilyttämisestä talven yli (Aviador 2020) hän käsitteli lapsuutta, maapallon tulevaisuuteen liittyviä uhkia sekä luonnossa tapahtuvia muutoksia isän ja lapsen suhteen kautta. Stormin kolmas elokuussa ilmestynyt kokoelma Silittäisinkö häntä vähän (Aviador) pohtii rakkautta, ihmisen ja koiran suhdetta sekä epänormatiivista perhettä. Kirjoittamisen lisäksi Storm esiintyy aktiivisesti. Koulutukseltaan Storm on kirjallisuustieteen tohtori.

 

Anne Saarinen
Kirjallinen sieppoukseni on satunnaista. Inspiraation iskeminen johtaa sanoilla huvitteluun. Ihmisyyden monisyinen koostumus, ilmiöt tai luonnon vuoden kiertoon liittyvät asiat saavat minut toisinaan tarttumaan kynään. Syntyy tummiakin tuumia valolla väritettynä. Runojani on taannoin vilahdellut muutamassa sanomalehdessä sekä paikallisten kirjoittajien antologioissa. Syksyisin tuotoksiani on Varsinais-Suomen runoviikoilla kulttuuritalo Villissä voinut lausuminani kuulla. Usein tekstit kuitenkin lepäilevät paperilapuilla pöytälaatikossa odottamassa seesteisempiä aikoja.

Asko Lehtonen
Olen salolainen runoilija ja toimittaja. Olen julkaissut kolme runokokoelmaa, kaksi pakinakokoelmaa ja runo/laululevyn. Runoissa pyrin tiiviiseen ilmaisuun, ja vuosien myötä niihin on tullut entistä enemmän surrealistisia sävyjä. Esitän tekstejäni sekä lausuen että kitaran säestyksellä. Neljännen runokokoelman julkaisen tulevana talvena.

 

Lava on illan aikana myös avoinna ihan kaikille halukkaille tulla esille omien sanojensa kanssa!

Runokahvila auki, varaa mukaan hieman käteistä!

Tapahtuma on osa Salon Runoviikon ohjelmaa ja sen järjestää Pro Rantakivet ry (Kulttuuritalo Villi), Sanojen Salo ja Kirjan talo (Turku). Tukea olemme saaneet Salon kulttuuripalveluista.

Vapaa pääsy.

Nähdään Villissä!

Mikko Perkoila ja Jukka Haikonen Kulttuuritalo Villissä su 12.11. klo 16

Juippi & Juippi (Mikko Perkoila ja Jukka Haikonen) esiintyy Kulttuuritalo Villissä osana Salon runoviikkoa 2023.

Juippi & Juippi on kahden amerikkalaiseen juuri- ym musiikkiin viehtyneen muusikon,
Jukka Haikosen (mandoliini, dobro) ja Mikko Perkoilan (kitara, huuliharppu) muodostama
akustinen duo. Duon esittämä ohjelmisto koostuu eri tyylilajeja edustavista amerikkalaisista lauluista. Keväällä herrat saivat valmiiksi eri ajoilta noin 100 vuoden ajalta peräisin olevien amerikkalaisperäisten laulujen – tuttujen ja tuntemattomampien – kokoelman suomen kielellä.

Albumi MUOVIJEESUS JA MUITA AMERIKAN IHMEITÄ (Roima RMCD 016) ilmestyi toukokuussa. Kuudentoista laulun joukkoon mahtuu lauluja Tom Waitsilta, Jimmy Driftwoodilta, Jimmie Rodgersilta, Hank Williamsilta ja monilta muilta, traditionaalisia ralleja unohtamatta.

Lauluista saa myös kuvaa USA:n historiasta 1800-luvun alusta nykypäivään.

Jotkut lauluista on käännetty suomeksi jo aikaisemmin, mutta Juippien mielestä parantelun varaa on ollut runsaastikin, erityisesti mitä tulee alkuperäistekstien kunnioittamiseen.

Juippi & Juippi esiintyy Salossa sunnuntaina 12.11. Kulttuuritalo Villissä. Konsertti alkaa klo 16.

Runokahvila auki, varaa mukaan hieman käteistä.

Vapaa pääsy, tervetuloa!