Open mic runoilta torstaina 12.11. – osa Sanojen Salo -festivaalia

Open mic -runoilta Kulttuuritalo Villissä torstaina 12.11.2026 klo 18–20.

Illan aloittavat Roosa Mikkonen Salosta ja Tapani Kinnunen Turusta

Lava on illan aikana avoinna kaikille halukkaille tulla esille
omien tekstiensä kanssa.

Tilaisuus on osa Sanojen Salo -festivaalia.

Osoite: Vähäsillankatu 9, Salo, vapaa pääsy, runokahvila

Järj. Pro Rantakivet ry ja Salon kaupunki/kulttuuri

Roosa Mikkonen on salolainen runoilija ja musiikintekijä, jonka ensimmäinen runokokoelma näki päivänvalon joulukuussa 2025.
Omakustanteinen esikoisteos ”Sotkuisen ihmisen sotkuinen runokirja” on kerännyt kansiensa väliin runoja viiden vuoden ajalta. Runot ovat nykyrunoutta ilman tiukkoja raameja ja lauluntekijänä Roosan teksteistä löytyy niin riimejä kuin leikkisyyttäkin. Teemat liikkuvat yhteisten inhimillisten kokemusten ympärillä kuten rakkaus, vanhemmuus, pelko ja luontosuhde.

Tapani Kinnunen (s. 1962) on julkaissut 12 runokokoelmaa ja kuusi romaania. Hänen runojaan on ilmestynyt käännöksinä Isossa-Britanniassa, Pohjois-Amerikassa, Unkarissa ja Virossa. Kinnunen on esiintynyt estradeilla säännöllisesti vuodesta 1994. Hänet on palkittu Vuoden Kiilalla, Varsinais-Suomen taidepalkinnolla ja Ukrin Vuoden ky-nällä. Viimeisin runokokoelma Remingtonilla kirjoitetut runot (Enostone) ilmestyi keväällä 2026.

Kirjoitetaan runoja Villissä -työpaja taas ennen runoiltaa klo 16–18. Ilmainen kirjoittamistyöpaja sopii jokaiselle, tervetuloa!